Uutiset

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio ottavat vastaan Suomen Työväen Musiikkiliiton perinteisen vapputervehdyksen maanantaina 1. toukokuuta 2023 Presidentinlinnan etupihalla. Liiton musiikillisen tervehdyksen esittää Rauman Poikasoittokunta kapellimestarinsa Anne Lehtomäki-Koskisen johdolla noin klo 11.

Vapputervehdyksensä esittävät myös Folkhälsan (klo 10.50) ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta Ylioppilaskunnan Laulajien kanssa (klo 11.30).

Yleisö on tervetullut seuraamaan tilaisuutta Kauppatorilta ja Pohjoisesplanadilta käsin (säävaraus).

Tiedote tasavallan presidentin kanslian verkkosivuilla.

Pohjoismainen työväen musiikkiliitto (NASOM) tarjoaa matka-apurahoja johtajille.

Apuraha on tarkoitettu johtajille, jotka matkustavat oman kuoronsa/orkesterinsa kanssa Ruotsiin, Suomeen, Norjaan, Tanskaan tai Islantiin. Matkaan lähtevän kuoron/orkesterin on oltava joko Suomen Työväen Musiikkiliiton, Svenska Arbetarsångarförbundetin, Dansk Arbejdersanger- og Musikerforbundin tai Norsk Sangerforbundin jäsen.

Apurahaa ei voi käyttää matkoihin hakijan omassa kotimaassa tai Pohjoismaiden ulkopuolella.

Apurahahakemuksen tekee joko johtaja itse tai matkaan lähtevä kuoro/orkesteri johtajan puolesta. Apurahaa voi saada maksimissaan 1 400 Tanskan kruunua (n. 190 euroa, 16.1.23 kurssilla).

Matkan tulee edistää pohjoismaista yhteistyötä kuorojen/orkesterien välillä (esim. yhteinen konsertti toisen kuoron/orkesterin/solistin kanssa tai osallistuminen musiikkifestivaaliin jossakin toisessa Pohjoismaassa).

Apuraha tulee käyttää matkakulujen (matkat, majoitus) kattamiseen. Kulut tulee todistaa kuittien avulla. Apuraha maksetaan vain esitettyä kuittia vastaan. Matka, johon apuraha käytetään, tulee tehdä hakuajan JÄLKEEN.

HAKUAIKA

Hakuaikoja on vuodessa kaksi: toukokuun loppu (päätös kesäkuussa) ja marraskuun loppu (päätös joulukuussa).

Nasom tulee myöntämään enintään neljä apurahaa / vuosi: kaksi keväällä ja kaksi syksyllä. Oikeudenmukaisuuden nimissä apurahat pyritään jakamaan tasaisesti eri jäsenmaidemme kesken. Kuoro tai orkesteri saa hakea apurahaa vain kerran vuodessa.

Jos hakemuksia tulee enemmän kuin mitä apurahoja voidaan myöntää, hallitus päättää apurahan jaosta. Jos hallituksen jäsenen oman kuoron/orkesterin johtaja hakee apurahaa tai jäsenen oma kuoro/orkesteri hakee sitä johtajalleen, kyseinen hallituksen jäsen ei saa osallistua saajan valintaan.

Vapaamuotoiset hakemukset lähetetään osoitteeseen nasom.info. Ensimmäisen apurahan hakuaika päättyy 31.5.2023.

MATKAN JÄLKEEN

Matkakertomus ja kuitit tulee lähettää Nasomille (nasom.info) viimeistään kolme kuukautta matkan jälkeen.

Kertomus julkaistaan Nasomin kotisivuilla/Facebookissa, jossa se toimii inspiraation lähteenä muille jäsenille.

Haluatko tutustua omaan ääneesi ja toimia yhdessä muiden kanssa? Haluaisitko rohkaistua esiintymään ja pohtimaan yhteiskunnallisten aiheiden käsittelyä musiikin ja äänen keinoin? Työväen Sivistysliiton Laulu ottaa kantaa -työryhmä järjestää keväällä 2023 matalan kynnyksen kuorotoimintaa, johon kuka tahansa voi hakea omalla ainutlaatuisella äänellään. Nuotinlukutaitoa tai esiintymiskokemusta ei edellytetä.

Kuoro luo yhdessä ryhmälle tärkeästä asiasta kantaaottavan esityksen, joka sisältää ääni-improvisaatiota ja suomalais-ugrilaista kansanlaulua. Kevään harjoitukset huipentuvat esiintymiseen Vaasan kuorofestivaaleilla, jotka järjestetään 18.–21.5. Esiintymispäivä täsmentyy kevään aikana. Työpaja on osallistujille maksuton ja siihen sisältyvät Vaasan kuorofestivaalien matkat ja majoitukset.

Ryhmän ohjaajana toimii laulu- ja jouhikkoperinteen taitaja, ihmisäänitaiteilija, opettaja ja monitaiteellinen esiintyjä Outi Pulkkinen, joka johdattelee ryhmää kokonaisvaltaisin ja rohkaisevin metodein oman ja yhteisen äänen äärelle. Ryhmän tapaamisissa tutustutaan äänen kehollisuuteen, ihmisäänen ulottuvuuksiin ja yhdessä ääniteoksen muodostamiseen matalan kynnyksen harjoitteilla ja noudattamalla turvallisemman tilan periaatteita.

Kuorotyöpajaan valitaan 12 osallistujaa. Ryhmä kokoontuu kymmenen kertaa kevään aikana Teatterikorkeakoulun tiloissa Helsingissä. Osallistujat valitaan motivaatiokysymysten perusteella. Valinnassa painottuu myös sitoutuminen harjoitteluun ja esitykseen.

Ryhmän kokoontumiset
Torstait 2.3., 9.3., 16.3., 30.3., 13.4., 20.4., 27.4.4.5.,11.5. klo 17­–19.30
Keskiviikko 5.4 klo 17–19.30
Lauantai 25.3. klo 10–15
Paikka: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, Haapaniemenkatu 6, Helsinki

Hakuohjeet ja lisätiedot
Kuorotyöpajan haku on avoinna 30.1.2023 asti verkossa: www.tsl.fi/kuoro

Lisätiedot
kulttuurituottaja Jaakko Suni, jaakko.suni(at)tsl.fi, p. 040 865 7576  
kulttuurituottaja Riina Näsi, p. 040 778 8180 riina.nasi(at)ksl.fi    

Kuorotyöpajan tuottaa Työväen Sivistysliitto TSL ja KSL-opintokeskus. Työpaja on osa Laulu ottaa kantaa -yhteistyöverkostoa.  

Kalliolan Setlementtitalo täyttyy lauantaina 4. maaliskuuta keskusteluista ja laulusta. Sekakuoro Koiton Laulu juhlii seitsemää vuosikymmentään ”Kun ihminen ihminen on” -tapahtumalla.

Iltapäivän äänenavauskeskustelut virittävät yleisön pohtimaan musiikkia yhteiskunnallisena muutosvoimana. Äänensä aiheesta avaavat räppäri Paleface eli Karri Miettinen, muusikko Jussi Tuurna sekä teatteriohjaajat Susanna Kuparinen ja Sirpa Riuttala.

Päivä huipentuu konserttiin, jonka lauluvalinnoissa kuoron taiteellinen johtaja Petri Tiainen kuuli laulajia.

”Kuorolaiset ovat parhaita asiantuntijoita siinä, minkä puolesta Koiton Laulu haluaa toimia ja millä lauluilla viesti parhaiten välittyy”, hän sanoo.

Kolme kantaesitystä

Konsertin ohjelmistossa näkyy kuorolle ominainen piirre: usea sävellys ja sanoitus on peräisin taiteellisten johtajien ja laulajien kynästä. Yksi konsertin kolmesta kantaesityksestä on Avainsanat. Sen teksti pohjautuu haastattelututkimukseen, jossa tarkasteltiin Koiton Laulua yhteiskunnallisena aktivistina.

”Globaalit kysymykset, kuten ihmisoikeudet ja ympäristö, ovat kuorolaisille yhä tärkeämpiä. Ylisukupolvisen oppimisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yhteisönä kuoro perustuu turvalliseen, moniääniseen vuorovaikutukseen”, tutkijaryhmään kuuluva Riikka Suhonen kuvaa tuloksia.

Niin tapahtuma kuin tutkimus ovat lainanneet nimensä konsertissakin kuultavasta, Bertolt Brechtin sanoittamasta Yhteisrintamalaulusta.

”Koiton Laulu on hieno esimerkki yhteiskunnallisesta toimijasta, joka on kulkenut läpi vuosikymmenten ja kyennyt uudistamaan viestinsä muuttuvissa oloissa kadottamatta ydintään”, Petri Tiainen luonnehtii.

Ydintä on eetos: usko parempaan maailmaan ja halu toimia sen puolesta.

”Kun ihminen ihminen on – kuorolaulun yhteiskunnallinen voima” lauantaina 4. maaliskuuta kello 15–19 Kalliolan Setlementtitalo (Sturenkatu 11, Helsinki). Tapahtuma on maksuton, mutta Erätauko-keskusteluihin on ilmoittauduttava etukäteen Setlementtitalolla. Tutustu ohjelmaan Facebook-tapahtumassa. Tapahtuman järjestämistä ovat tukeneet Oskar Öflunds Stiftelse ja Kalliola.

OHJELMA

  • kello 15 yleisölle avoimet keskustelut Erätauko-menetelmällä
  • kello 16 Äänenavauskeskustelut: tenori Tommi Virtanen, räppäri Paleface eli Karri Miettinen ja muusikko Jussi Tuurna kanssa; altto Saara Hedlund, teatteriohjaajat Susanna Kuparinen ja Sirpa Riuttala
  • kello 18 Koiton Laulun konsertti

KANTAESITYKSET

  • Petri Tiainen, säv. & Hanna Weselius, san.: Avainsanat
  • Peku Heinonen, säv. & Jussi Kaskinen, san.: Autioksi paettu
  • Eero Ojanen, säv. & Pentti Saaritsa, san.: On maailman pinta niin ohut

KOITON LAULU

  • on helsinkiläinen, yhteiskunnallisesti kantaa ottava sekakuoro
  • perustettiin vuonna 1952
  • harjoittelee muusikko Petri Tiaisen johdolla
  • julkaisi syksyllä 2022 Hyvä päivä elää -levyn
  • on Instagramissa @koitonlaulu.

LISÄTIEDOT

  • taiteellinen johtaja Petri Tiainen, 040 507 4045, petrijuhani.tiainen
  • puheenjohtaja Veera Henriksson, 044 972 6462, veera.henriksson
  • kuvat ja logot: https://www.koitonlaulu.fi/lehdistokuvat.html
  • sometunnisteet:#KoitonLaulu70, #KunIhminenIhminenOn

Kuoronjohtaja, säveltäjä Heikki Valpolalle on myönnetty Suomen Työväen Musiikkiliiton kultainen nuottiavain nro 17. Merkki jaettiin lauantaina 10.12.2022 STM:n Uudenmaan piirijärjestön 100-vuotisjuhlakonsertissa Helsingissä.

Heikki Valpola suoritti musiikinteorian diplomin ja musiikinopettajan tutkinnon Sibelius-Akatemiassa, missä hän teki myös pitkän työuran musiikin teorian lehtorina. Valpola on tunnettu monipuolisena säveltäjänä, jonka sävellystuotantoon kuuluu runsaasti laulu- ja kuoromusiikkia. Hänet tunnetaan myös teatteri- ja elokuvasäveltäjänä.

Heikki Valpolan kuorosävellyksistä iso osa on syntynyt hänen johtamalleen Kullervo-kuorolle. Suomen Työväen Musiikkiliitto on kustantanut useita Valpolan kuoroteoksia, mm. monilla pohjoismaisilla työväen musiikkijuhlilla yhteisesityksenä kuullun kappaleen En droppe i havet – Pisara meressä.

Heikki Valpola on johtanut lukuisia kuoroja, joista monet ovat olleet Suomen Työväen Musiikkiliiton jäsenkuoroja. Kullervo-kuoroa hän on johtanut jo vuodesta 1984 lähtien.

Kultainen nuottiavain on Suomen Työväen Musiikkiliiton huomionosoitus, joka myönnetään työväen musiikkiharrastuksen hyväksi tehdystä, erityisen merkittävästä taiteellisesta työstä.

 

Kultaisen nuottiavaimen ovat aiemmin saaneet:

1 Rauno Lehtinen 1997
2 Paul Niemistö 2001
3 Rainer Lehtinen 2001
4 Leena Astikainen 2003
5 Reijo Pola 2004
6 Pertti Huuhko 2005
7 Kalevi Kivistö 2005
8 Heino Hänninen 2007
9 Seppo Ruohonen 2009
10 Niilo Hurmalainen 2009
11 Päivi Pyymäki 2010
12 Jani Uhlenius 2010
13 Jouko Terävä 2015
14 Kaj Chydenius 2015
15 Asko Vilén 2021
16 Antti Nissilä 2021