Uutiset
FMC otti kantaa musiikkialan yleisavustusten vähenemiseen
- Tietoja
Suomen musiikkineuvosto on ottanut kantaa musiikkialan yleisavustusten vähenemiseen. Yleisavustusten leikkaukset kohdistuivat laajasti musiikkialalle, myös harrastajamusiikkijärjestöihin.
Suomen musiikkineuvosto on selvittänyt yleisavustusten leikkausten vaikutuksia jäsenistössään. Leikkaukset tehtiin äkillisesti ilman ennakkovaroitusta, joten toiminnan sopeuttaminen vähentyneeseen rahoitukseen edellyttää pahimmillaan mittavia toiminnan supistuksia.
Musiikkineuvosto vaatii, että arpajaislain muutoksesta johtuvat menetykset alan avustuksissa katetaan valtion budjettivaroista, ja että ne nostetaan entiselle tasolleen.
Kannanotto on luettavissa alla sekä myös FMC:n verkkosivuilla.
Suomen musiikkineuvosto (FMC) on yhdistys, joka kattaa lähes koko suomalaisen musiikin kentän. Sen jäsenorganisaatiot toimivat musiikin joka saralla ammattimaisen ja harrastustoiminnan sekä musiikkikoulutuksen parissa. FMC:n tavoitteena on toimia suomalaisten musiikkiyhteisöjen yhdyssiteenä.
* * *
Musiikkialan yleisavustusten väheneminen korvattava valtion budjettivaroista
Musiikkineuvosto selvitti maaliskuussa 2021 opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustuksen vähenemistä jäsenistönsä keskuudessa. Kyselyyn vastasi Musiikkineuvoston 26 jäsenestä 19, joista 14:ää asia koski. Kaikki jäsenorganisaatiot eivät ole yleisavustuksen piirissä. Vastaajiin kuuluu musiikkialan ammattilaisten, koulutuksen ja kasvatuksen sekä harrastussektorin edustajia, ja vastaukset kuvaavat alan tilannetta laajasti.
Vastausten perusteella avustuksia oli kuluvana vuonna leikattu ratkaisevasti ilman ennakkotietoa. Jäsenistön toiminta on leikkausten vuoksi äkillisesti epävarmalla pohjalla, ja tulevaisuudennäkymät ovat huolestuttavat. Vakituista henkilökuntaa sekä freelancetyötä on jouduttu vähentämään välittömästi, suunniteltuja tapahtumia on peruttu sekä palveluita ja toimintaa supistettu. Samalla jäsenistön omilta jäseniltään keräämät jäsenmaksut ovat epävarmalla pohjalla, sillä näidenkin maksukyvyssä kertautuu samojen leikkausten vaikutus.
Lisäksi useat jäsenjärjestöt kertoivat, että yleisavustus on jo ennen kuluvan vuoden leikkauksia laskenut vuosien ajan huomattavasti. Nyt leikkaukset osuvat ajankohtaan, jolloin musiikkiala taistelee selviytymisestä historiansa suurimman kriisin kynsissä. Avoimissa vastauksissa peräänkuulutetaan kulttuurialan yhteiskunnallista arvostusta, ja jäsenjärjestöt pelkäävät kentän supistuvan ja alan tilanteen synkkenevän entisestään.
Musiikkineuvosto vaatii, että arpajaislain muutoksesta johtuvat menetykset alan avustuksissa katetaan valtion budjettivaroista, ja että ne nostetaan entiselle tasolleen. Alan yleisavustukset on saatava kestävälle pohjalle ja ennakoitavaksi alan toiminnan ja monimuotoisuuden turvaamiseksi ja edistämiseksi. Toimijoiden vaikuttavuus on laajaa, ja leikkauksilla on ratkaiseva vaikutus alan toimintakykyyn ja tulevaisuudennäkymiin. Musiikkialalla ja yhteiskunnalla ei ole varaa leikkauksiin musiikista ja sen tuomasta hyvinvoinnista.
19. huhtikuuta 2021
Suomen musiikkineuvoston hallitus:
Sanni Kahilainen, hallituksen puheenjohtaja (Muusikkojen liitto)
Mirja Kopra, hallituksen varapuheenjohtaja (Suomen musiikinopettajien liitto ry, SMOL)
Sanna-Mari Holma, hallituksen jäsen (Suomen Työväen Musiikkiliitto ry, STM)
Annika Mylläri, hallituksen jäsen (Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry)
Leif Nystén, hallituksen jäsen (Finlands Svenska Sång- och Musikförbund)
Markku Klami, hallituksen varajäsen (Suomen Säveltäjät ry)
Nina Rissanen, hallituksen varajäsen (Suomen musiikkioppilaitosten liitto, SML)
Lito Gilberto, nuorisoedustaja
Suomen Mieskuoroliiton serenadikoulutus 17.-18.4.2021
- Tietoja
Tule mukaan opettelemaan serenadiohjelmistoa! Suomen Mieskuoroliitto järjestää 17.-18.4.2021 kaikille avoimen verkkokoulutuksen, jossa harjoitusmateriaalina käytetään Serenadeja-nuottikokoelmaa (SMKL 2019). Koulutus valmistaa osallistujia Suomen Mieskuoroliiton serenadimestarin merkin suorituksiin, mutta koulutukseen voi myös tulla vasta opettelemaan kokonaisuutta. Kouluttajana toimii Suomen Mieskuoroliiton musiikkilautakunnan jäsen Ilkka Aunu yhdessä Viipurin Lauluveikkojen kvartetin kanssa.
Koulutukseen tulee ilmoittautua viimeistään 11.4.2021. Katseluoikeuden koulutukseen voi hankkia joko kerralla koko kuorolle (19 euroa) tai yksittäisenä laulajana (4,90 euroa). Koulutus toteutetaan YouTube-livelähetyksenä molempina päivinä klo 14-19, ja tallenne jää osallistujalisenssin hankkineiden katsottavaksi 7 vrk ajan koulutuspäivän jälkeen. Ilmoittautumisen yhteydessä voi myös hankkia Serenadeja-kirjan tarjoushintaan 20 euroa/kpl (norm. jäsenhinta 24 euroa) + toimituskulut 6,90 euroa.
Lue lisää Suomen Mieskuoroliiton verkkosivuilta ja ilmoittaudu mukaan: www.mieskuoro.fi/serenadikoulutus2021/
Vuosikokousten järjestäminen
- Tietoja
Poikkeusolojen vuoksi on voimassa väliaikainen laki, jonka mukaan yhdistysten vuosikokouksissa saa tietyin edellytyksin käyttää etäosallistumista tai asiamiestä, vaikka tällaisia järjestelyjä ei ole sallittu yhdistyksen säännöissä, eikä yhdistys ole hyväksynyt etäosallistumista varten laissa tarkoitettua äänestys- ja vaalijärjestystä. Laki on voimassa 30.6.2021 asti.
Toisin kuin viime keväänä, ei nykyisen poikkeuslain mukaan sääntöihin perustuvaa kokousta voi kuitenkaan enää siirtää myöhemmäksi eli kokoukset tulisi pitää sääntöihin kirjattuna ajankohtana ja käyttää tarvittaessa apuna esimerkiksi etäosallistumista.
Yhdistyksen kokouksella on kuitenkin aina oltava virallisesti jokin fyysinen paikka. Käytännössä paikan päällä voivat olla esimerkiksi vain puheenjohtaja ja sihteeri, ja muut osallistuvat kokoukseen etäyhteydellä. Jäsenille pitää lain mukaan periaatteessa antaa mahdollisuus osallistumiseen paikan päällä, mutta käytännössä voi sopia/suositella, että turvallisuussyistä tai määrättyjen kokoontumisrajoitusten vuoksi kokoukseen osallistutaan etäyhteydellä. Kokouskutsussa tulee mainita etäosallistumisesta.
Mikäli jäsenillä on haasteita etäosallistumiseen ja digilaitteiden käyttöön liittyen, on sallittua käyttää avustajaa (digiavustaja). Poikkeamislain mukaan yhdistyksen hallitus voi myös sallia, että asiamies voi edustaa yhtä tai useampaa jäsentä valtakirjalla yhdistyksen kokouksessa joko paikan päällä tai etäyhteydellä. Tästäkin on oltava maininta kokouskutsussa.
Osallistumisoikeus ja ääntenlaskennan oikeellisuus pitäisi etäosallistujien osalta pystyä selvittämään tavallisessa yhdistyksen kokouksessa noudatettaviin menettelyihin verrattavalla tavalla. Mahdollisiin äänestyksiin on hyvä varautua etukäteen.
Lisätietoja:
PRH / Yhtiökokoukset ja yhdistysten sääntömääräiset kokoukset