Länsi- Suomen piirin 98. vuosi alkoi vuosikokousta valmistavalla kokouksella 15.1.2022 Tampereella. Vuosikokous pidettiin Nokian Kerholassa 19.2.2022 ja siihen oli mahdollisuus osallistua myös etänä Teams- alustalla. STM:n terveiset toi toiminnanjohtaja Sanna-Mari Holma. Vuosikokouksessa saatiin tehtyä tarvittavat päätökset ja valittua piirille puheenjohtaja ja piirihallitus. Piirihallituksessa on 12 jäsentä Raumalta, Porista, Harjavallasta, Nokialta ja Tampereelta. Järjestäytymiskokous pidettiin heti vuosikokouksen jälkeen.
Viimeksi kuluneena vuonna 2021 piirin ryhmät ovat osaksi olleet koronapandemian takia tauolla, osaksi toimineet turvasuositusten mukaisesti. Harjoituksia on pidetty jopa etänä zoom-alustalla. Juhlakonsertteja on jouduttu siirtämään useaan kertaan parempaan ajankohtaan. Valitettavasti myös toiminta on loppunut joltakin ryhmältä tänä aikana.
Suunniteltu STM100-vuotisjuhla pidettiin lopulta 24.-25.9.2021 Tampereella ja Länsi-Suomen piirin juhlaa varten jo vuoden 2019 alussa ensimmäisen harjoituskertansa saanut kuoroesitys toteutui Laikun lavalla Keskustorin kupeessa Rauman Työväen Naiskuoron taiteellisen johtajan Jani Huhtalan johdolla. Yhteisesityksessä olivat mukana Euran Työväenlaulajat, Harjavallan Työväen Mieskuoro, Tampereen Kanervakuoro ja Soitinyhdistys, lauluyhtye Cafe Olé Harjavallasta, Nokian Työväen Mieskuoro, Rauma Flika ja Rauman Työväen Mieslaulajat. Juhlaesitys päätettiin esittää myös NASOM:n musiikkijuhlilla 9.-12.6.2022, jos sille sopiva ajankohta löytyisi.
Länsi-Suomen piirin ryhmiä esiintyi STM100 – vuotisjuhlilla Tampereella Koskikeskuksen ja Ratinan ostoskeskuksissa, Laikunlavalla, pääjuhlassa Aleksanterin kirkossa sekä juhlavastaanotolla Raatihuoneella. Koskikeskuksessa esiintyivät Porin Katajakuoro, Miskantti Tampereelta ja Rauman Työväen Mieslaulajat. Ratinassa esiintyivät Euran Työväenlaulajat, Kanervakuoro Tampereelta ja Rauma Flika. Laikun lavalla esiintyivät Harjavallan Työväen Mieskuoro, lauluyhtye Cafe Olé, Nokian Työväen Mieskuoro ja Porin Katajakuoro. Lisäksi esiintymisiä oli Euran Työväenlaulajilla (ravintola Ziperia), Nokian Työväen Mieskuorolla (Työväen museo Werstas) ja Miskantilla (Tampereen Raatihuone).
STM100 pääjuhla oli Aleksanterin kirkossa 25.9.2021 klo 18. Siellä kantaesityksensä sai Antti Nissilältä juhlaa varten tilattu teos ”Laulujen loimu”. Sen esittivät Miskantin taiteellisen johtajan Jani Laaksosen johdolla Miskantti ja Nokian Työväen Mieskuoro. Säestäjinä toimivat Soila Takanen (tuuba) ja Harri Marttila (piano).
Länsi-Suomen piiri hoiti myös talkootyöt juhlaviikonlopun aikana.
STM:n Länsi-Suomen piiri juhlii 100-vuotista taivaltaan vuonna 2024. Sitä kohti ollaan menossa innokkaan odottavissa tunnelmissa!
Länsi-Suomen piirijärjestön yhteystiedot:
Puheenjohtaja ja tiedottaja | Jarmo Berg | Nokian Työväen Mieskuoro | |
jarmo.berg54(at)gmail.com | |||
Varapuheenjohtaja | Viljo Saarinen | Nokian Työväen Mieskuoro | |
vk.saarinen123(at)gmail.com | |||
Sihteeri | Seija Rajala | Tampereen Työväenyhdistyksen Naiskuoro Miskantti | |
rajala.seija61(at)gmail.com (myös seija.rajala1(at)luukku.com) | |||
Taloudenhoitaja | Miia Nieminen | Tampereen Työväenyhdistyksen Naiskuoro Miskantti | |
miianieminen35(at)gmail.com |
Länsi-Suomen piirin jäsenryhmät
Eläkkeensaajien Pirkkalan yhdistyksen laulukerho
Euran Työväen Laulajat ry
Harjavallan Eläkkeensaajien Kuoro
Harjavallan Laulusiskot ry (Cafe Olé)
Mäntän Ty:n Soittokunta
Mäntän Työväen Sekakuoro ry
Nokian Työväen Mieskuoro ry
Pirkanmaan Musiikkiopiston puhallinorkesterit (Tampere)
Porin Eläkeläisten Lauluryhmä Liekki
Porin Katajakuoro
Porin Nuorisosoittokunta
Rauman Poikasoittokunta
Rauman Työväen Mieslaulajat ry
Rauman Työväen Naiskuoro ry - Rauma Flika
Tampereen Kanerva-kuoro ja Soitinyhdistys ry
Tampereen Ty:n Soittokunta - Puistotornin puhaltajat
Tampereen Työväenyhdistyksen Naiskuoro Miskantti
Vaasan Eläkeläiset ry Tähkä-kuoro
Valkeakosken Työväen Mieskuoro ry
Valkeakosken Työväenopiston Naiskuoro ry