Rovaniemeläinen Seitakuoro on julistanut yhdessä Suomen Laulajain ja Soittajain Liiton Sulasolin kanssa valtakunnallisen sävellyskilpailun. Kilpailun tarkoituksena on kartuttaa Lappiin ja pohjoiseen liittyvää laadukasta kuoromusiikkia sekä laajentaa Seitakuoron ohjelmistoa. Kilpailusävellysten teemana on Lappilaisia elä(i)miä – Lappish being(s) eli lappilainen elämä ja/tai lappilaiset eläimet. Seitakuoron lisäksi kilpailu tuottaa käyttökelpoista ohjelmistoa myös monille muille suomalaisille kuoroille. Teokset ovat erinomaista esittelymateriaalia esimerkiksi kuorojen ulkomaanmatkoilla ja kuorokilpailuissa. Kilpailuehdotuksia otetaan vastaan 31.7.2019 saakka. Palkintosummina jaetaan yhteensä 5000 €. Kilpailun järjestämistä tukee Suomen Kulttuurirahasto.
Seitakuoron tavoitteena on kuoron perustamisesta 1961 lähtien ollut korkeatasoisen kuoromusiikin tuominen Lappiin, maakunnallisesti merkittävien konserttikokonaisuuksien ja uusien avauksien toteuttaminen sekä lappilaisen musiikin laajempi esiintuonti koko valtakunnan alueella. Seitakuoro onkin kantaesittänyt useita lappilaisten säveltäjien teoksia, järjestänyt sävellyskilpailuja, tilannut teoksia suoraan säveltäjiltä sekä taltioinut lappilaista musiikkia useille äänitteilleen.
Viime aikoina ei uutta lappilaista tai Lappiin liittyvää kuoromusiikkia ole juurikaan tehty. Paikalliset säveltäjät ovat säveltäneet lähinnä orkesterille tai orkesterisoittimille tai tehneet laulelmia, jotka eivät tuo esiin uusia kuoroilmaisun muotoja tai haasta lappilaisuuden perusolettamuksia totutusta poikkeavalla tavalla eivätkä siksi sovi Seitakuoron tavoitteelliseen profiiliin. Nyt avoinna olevan sävellyskilpailun tarkoituksena on paikata aukkoa eksoottisen Lapin ja modernin kuoromusiikin välillä sekä löytää useampi Suomen kuorokirjallisuuteen pysyvästi jäävä laadukas teos.
Lappilainen musiikki ei Seitakuoron mielestä tarkoita ainoastaan Lapissa sävellettyä musiikkia, vaan myös esimerkiksi lappilaisten säveltäjien muualla tai muista aiheista säveltämää musiikkia tai muiden säveltäjien säveltämää, lappilaisuuteen tai lappilaisiin teksteihin pohjautuvaa uutta musiikkia. Sävellyskilpailu onkin avoinna kaikille säveltäjille asuinpaikkaan tai kansallisuuteen katsomatta. ”Lappilaiset teemat, kuten vahva luontosuhde, myyttiset perinteet ja ihmisten omaleimaisuus mutta mikseivät myös nykyajan lappilaiset ilmiöt matkailijoineen ja padottuine koskineen antavat varmasti lukuisia kiinnostavia aiheita säveltäjille”, toteaa kilpailun hankevastaava Mikko Vehkaperä.
Kilpailuteokset sävelletään kamarikuorolle ja 1–2 orkesterisoittimelle. Sävellysten tulee olla ns. vakavaa kuoromusiikkia ja suunnattu tavoitteiltaan kunnianhimoiselle ja haasteellista kuoromusiikkia esittävälle kuorolle. Kestoltaan kilpailusävellysten tulee olla 10–20 minuuttia ja kuoroääniä niissä saa olla neljästä kuuteen. Teosten tekstien tulee olla suomenkielisiä ja ne voivat olla esim. runoja, tarinoita tai vapaata tekstiä. Kilpailuaika päättyy 31.7.2019. Tuomaristossa istuvat kuoron edustajien lisäksi muusikko Anna Laakso, säveltäjä Outi Tarkiainen ja kustannusjohtaja Reijo Kekkonen. Tulokset ja 5000 euron palkintosuumman jakaantuminen julkistetaan Seitakuoron konsertissa Korundissa sunnuntaina 24.11.2019.
Lisätietoja
Kuoronjohtaja Kardi Joamets, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 0504988995;
Hankevastaava Mikko Vehkaperä, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 0405635437
Kilpailun säännöt osoitteessa www.seitakuoro.fi
Seitakuoron kuva Heikki Peltonen