Irrotetaanko hetkeksi kuorokansiot käsistä?

Vietetään iloinen lauantaipäivä etsien keinoja esiintymisen helpottamiseksi ja kenties parantamiseksikin. Konsteina on luovat teatteri-ilmaisun toiminnalliset tehtävät, keskustelu-kuunteleminen ja toisistamme innostuminen. Pue päälle rennot vaatteet ja tule mukaan. Koulutus sopii niin laulajille kuin soittajillekin.

Kouluttaja Teija Söderholm

Olen 55-vuotias sairaanhoitaja ja teatteri-ilmaisunohjaaja Rymättylästä. Perheeseeni kuuluu Naantalin Laulajissa laulava tenori Ben ja 7 lasta, joista 5 asuu omillaan. Päätyöni 28:n osastotyövuoden jälkeen on ollut ikäihmisten monipuolinen päiväkuntoutus, sivutyönä olen ohjannut teatteri-ilmaisua kaikenikäisille kanssakulkijoille useita vuosia. Viime vuonna ohjasin myös Naantalin Kamarikuoron 40-vuotisjuhlakonsertin näytelmän.

Naantalin Teatterissa olen toiminut 34 vuotta - ohjaten, näytellen, laulaen, soittaen, johtaen. Se on harrastuksen, tai niin no,  toinen kotini. Olen ohjannut useita kymmeniä näytelmiä ja näytellyt vielä useammissa. Ihminen kaikkine osa-alueineen on kiinnostuksen kohde, johon en kyllästy. Sanat, ilmeet, eleet ja niiden merkitykset, tunneilmaisu, äänenkäyttö, fysiikka - lista on loputon. Ohjaajana tunnen olevani leikkijä, jolla on käsissään ihmeelliset elävät nuket. Harrastajien ohjaaminen on vastuullista työtä. Ihmisethän käyttävät siihen vapaa-aika(a)nsa, joten sen on oltava aivan erityisen palkitsevaa.

Teatterissa lauletaan paljon, ajoittain haetaan mukaan “vaan laulamaan”. Sellaista ei mielestäni oikeasti ole, ainakaan saisi olla: vaanlaulamista. Kun on replat, ei riitä että ne osaa ulkoa, ne pitää tuoda ymmärrettävästi esille, niissä ja niistä pitää olla jotain mieltä.

Parasta kaikessa on yhdessä tekeminen, innostus ja yhteinen päämäärä. Teatterissa pyritään saamaan kaveri loistamaan, silloin on tehnyt itsekin hyvin. Samahan se on kuorossa? Eikä siitäkään ole haittaa, että on kivaa.