Suomen Big Band -yhdistys, UMO ja YLE järjestävät kuudennen "Esko Linnavalli" big band -sävellyskilpailun keväällä 2015. Tuomaristo valitsee esikarsinnassa kilpailuun saapuneista kappaleista enintään 10 teosta, jotka esitetään YLEn radioimassa finaalikonsertissa toukokuussa 2015.

Kilpailu tekee kunniaa Uuden Musiikin Orkesterin (UMO) perustajajäsenelle ja kapellimestarille, Esko Linnavallille, jonka kausi orkesterin taiteellisena johtajana kesti vuodesta 1975 vuoteen 1991. Linnavallia pidetään yhtenä UMO:n merkittävimmistä kapellimestareista, sillä hänen ansiostaan UMO:sta kehittyi kansainvälisesti tunnustettu jazzorkesteri sekä pysyvä instituutio Suomen musiikkielämässä. UMO viettää 40-vuotisjuhliaan vuonna 2015.

Kilpailun tarkoituksena on nostaa esille uuden big band -musiikin tekijöitä sekä osaltaan tukea uuden musiikin säveltämistä ja esittämistä. Kaikki kilpailun finaaliin hyväksytyt kappaleet tulevat osallistumisen myötä Suomen Big Band -yhdistyksen käyttöön ja ne tulevat levitykseen SBBY ry:n kautta sähköisesti.

Teokset kilpailevat anonyymisti alkukarsintavaiheessa, mutta finaalikonserttiin pääsevien kappaleiden säveltäjät julkistetaan. Tuomaristo valitsee konsertissa esitetyistä kappaleista kolme palkittavaa teosta. Palkinnot ovat: 1. palkinto 1500 euroa, 2. palkinto 1000 euroa ja 3. palkinto 500 euroa. Tuomaristolla on oikeus jakaa palkinnot toisinkin sekä jakaa myös erilaisia tunnustuspalkintoja.

Kilpailun historiaa:

Suomessa on järjestetty vastaava big band -sävellyskilpailu vuonna 1987 Lusesin toimesta. Tällöin Eero Koivistoisen teos Kukonpesä voitti ensimmäisen palkinnon. Ympäri maailmaa vastaavanlaisia kilpailuja on vain noin kymmenkunta. Kautta vuosien niissä ovat suomalaisista säveltäjistä menestyneet mm. Jukka Linkola, Kari Ikonen, Sid Hille, Teemu Halmkrona ja Antti Rissanen.

Esko Linnavalli big band –sävellyskilpailu järjestetään joka toinen vuosi. Ensimmäinen järjestettiin vuonna 2005. Tuolloin palkinnot jaettiin seuraavasti: 1.palkinto Pessi Levanto Golden House of Samargand, 2.palkinto Veli-Matti Halkosalmi Kaiku, 3.palkinto Sid Hille-Taskila Odd Men Out.

Vuonna 2007 palkinnot jaettiin seuraavasti: 1. palkinto Veli-Matti ”Vellu” Halkosalmi kappaleella Solo Flight, 2. palkinto Pertti Jalava kappaleella Pluto? - Siellä se kieppuu yhä!, 3. palkinto Jussi Lampela kappaleella Desert Sand.

Vuonna 2009 voittajaksi kilpailussa nousi Mikko Hassisen teos Karhunvartija, toiseksi sijoittui Ville Vannemaan One for Oatts ja kolmannen sijan jakoivat Artturi Röngän Wandering, wondering ja Jussi Kososen Gran Tourismo. Yleisökin äänesti suosikikseen Jussi Kososen Gran Turismon.

Vuonna 2011 voittajaksi kilpailussa nousi Artturi Röngän teos By Rail, toiseksi sijoittui Ville Kyttälän Slalom ja kolmannen sijan Antti Hynnisen Trangier. Yleisöäännestyksen voitti Ville Kyttälän Slalom.

Vuonna 2013 voittajaksi nousi Teemu Takanen kappaleellaan Here Waiting For You. Kilpailun toisen sijan jakavat Joonas Leppänen kappaleellaan Big Sur ja Teemu Halmkrona kappaleellaan Parting of the Ways. Kolmanneksi sijoittui Visa Oscar kappaleellaan Balkan Express.

Lisätietoja: kilpailusihteeri Marjo Riihimäki marjo.riihimaki[ä]sbby.com p. 050 3610431

Lisätietoja: www.sbby.com

Suomen Big Band -yhdistys, UMO ja YLE järjestävät kuudennen "Esko Linnavalli" big band -sävellyskilpailun keväällä 2015. Esiraati valitsee kilpailuun saapuneista kappaleista enintään 10 teosta, jotka esitetään YLEn radioimassa finaalikonsertissa toukokuussa 2015. Tässä konsertissa tuomaristo valitsee kolme palkittavaa teosta. Teokset kilpailevat anonyymisti alkukarsintavaiheessa, mutta finaalikonserttiin pääsevien kappaleiden säveltäjät julkistetaan.

Kilpailun säännöt:

1. Kilpailuun voivat osallistua ketkä tahansa musiikin tekijät, pois lukien kilpailun tuomarit.

2. Kilpailukappaleen on oltava ennalta esittämätön. Kukin säveltäjä voi osallistua kilpailuun yhdellä teoksella.

3. Kilpailukappaleen tulee olla kestoltaan 4-7 minuuttia. Instrumentaation tulee olla big bandin vakiokokoonpano (2 alttosaksofonia, 2 tenorisaksofonia, baritonisaksofoni, 4 trumpettia, 4 pasuunaa, piano, basso ja rummut sekä kitara). Kaikki vaskien sordiinot sekä flyygelitorvet trumpettien vaihtosoittimina ovat käytettävissä. (Huom! Ei saksofonien sivusoittimia!)

4. Partituuri (sitomattomana irtopaperiversiona kokoa A4) sekä stemmat tulee toimittaa 20.3.2015 (postileiman päiväys) mennessä, osoitteella UMO Jazz Orchestra, Uutiskatu 2, 00240 Helsinki. Kuoreen merkintä ”Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailu”. Nuottimateriaali toimitetaan ainoastaan nimimerkillä varustettuna. Mukaan liitetään suljettu kirjekuori, jonka sisälle osallistuja laittaa omat yhteystietonsa: nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

5. Palkinnot ovat: 1. palkinto 1500 euroa, 2. palkinto 1000 euroa ja 3. palkinto 500 euroa. Tuomaristolla on oikeus jakaa palkinnot toisinkin sekä jakaa myös erilaisia tunnustuspalkintoja.

6. Finalisteille ilmoitetaan osallistumisesta loppukilpailuun huhtikuun loppuun mennessä.

7. Finalisteille maksetaan matkat sekä majoitus kilpailun aikana. Matkat korvataan juna- tai bussilipun hinnan mukaan (2. lk). Ulkomailta tulevia tai ulkomaille meneviä matkoja ei makseta, mutta niihin voi hakea tukea erillisellä vapaamuotoisella hakemuksella Suomen Big Band -yhdistyksestä.

8. Finaalissa on mukana enintään 10 teosta, jotka esittää UMO.

9. Finaalissa kappaleet arvostelee tuomaristo, jonka asettaa Suomen Big Band -yhdistys.

10. Kaikki finaaliin hyväksytyt kappaleet tulevat osallistumisen myötä Suomen Big Band -yhdistyksen käyttöön.

11. Kilpailuun toimitettuja teoksia ei palauteta, mutta finaalin ulkopuolelle jääneet teokset voi noutaa UMOsta toukokuun 2015 loppuun mennessä.